Yritys

Vero- ja lakiasiaintoimisto Murtomäki Oy on perustettu palvelemaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, yrittäjiä sekä yksityishenkilöitä vero- ja lakiasioissa.

Verokonsultoinnin ja lakipalvelujen niputtaminen yhteen on lähtenyt asiakkaiden tarpeesta. Yrityksen kannalta on helpompaa ja yksinkertaisempaa, kun sama henkilö avustaa sekä verotukseen että juridiikkaan liittyvissä asioissa. Tällöin avustajalle muodostuu kattava kokonaiskäsitys yrityksen liiketoiminnasta sekä siihen vaikuttavista verotuksellisista ja muista seikoista.

Vero- ja lakiasiaintoimisto Murtomäki Oy tarjoaa palveluja koko Suomen alueelle. Yhtiöllä on asiakkaita pääkaupunkiseudulta sekä maakuntien kasvukeskuksista aina pohjoisimman Suomen yrittäjiin ja yrityksiin asti.

Varatuomari Otto Murtomäki

Yhtiön perustaja varatuomari Otto Murtomäki valmistui vuonna 2000 oikeustieteen kandidaatiksi ja vuonna 2003 hänelle myönnettiin varatuomarin arvonimi.

Otto Murtomäellä on monipuolinen työkokemustausta ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Hän on työskennellyt vuonna 2000 Uudenmaan veroviraston yritysverotoimistossa esittelijänä ja tämän jälkeen kahteen otteeseen Veronmaksajain Keskusliitto ry:ssä neuvontalakimiehenä vuosina 2000 -2002 ja 2003 - 2006. Murtomäki suoritti tuomioistuinharjoittelunsa Kotkan käräjäoikeudessa vuosina 2002 - 2003. Ennen yrityksen perustamista vuosina 2006 - 2007 Murtomäki toimi suuressa tilintarkastusyhteisössä pienten ja keskisuurten yritysten arvonlisäveroasiantuntijana.

Otto Murtomäki on kirjoittanut Verotieto Oy:n julkaiseman Yrittäjän Arvonlisäverokirjan sekä lukuisia verotusta käsitteleviä lehtiartikkeleita. Hän on myös toiminut luennoitsijana verotusta käsittelevillä kursseilla ja yleisötilaisuuksissa sekä antanut verokoulutusta yrityksissä.

Otto Murtomäki on toiminut usean vuoden Veronmaksajain Keskusliitto ry:n Vantaan paikallisyhdistyksen hallituksessa, ja hän on Suomen Veroasintuntijat ry:n jäsen. 

Yrittäjältä yrittäjälle

Yrittäjänä Otto Murtomäki tuntee omakohtaisesti yrittäjän kiireisen arjen. Toiminnassaan hän pyrkii löytämään asioille asiakkaan kannalta parhaat toimintatavat. Ne asiat, jotka voidaan hoitaa puhelimella, hoidetaan puhelimella ja neuvottelut järjestetään siellä, missä ne asiakkaalle parhaiten sopivat.

"Pyrin tekemään asiat mahdollisimman helpoksi asiakkailleni, jotta he voivat keskittyä oman liiketoimintansa pyörittämiseen mahdollisimman täysipainoisesti."